Asikkalan Moottorikerho

Rekisteriotteet kisoihin mukaan!

11.2.2016
Rekisteriotteiden tarkastaminen SML:n Endurokilpailuissa

Trafin uudistuneet ajoneuvojen sähköiset rekisteröintijärjestelmät ovat aiheuttaneet paljon keskustelua rekisteriotteen tarkastamisesta endurokilpailuissa. Uusien rekisteröintien yhteydessä (koskee uusia ja käytettyjä ajoneuvoja) omistajalle ei enää automaattisesti anneta rekisteriotteen paperiversiota. Rekisteriotteen saa kuitenkin hankittua maksua vastaan katsastuskonttorilta tai Trafin valtuuttamilta toimipisteistä kuten esimerkiksi vakuutusyhtiöiltä.
Muun muassa enduron lajisääntöjen kohdan 061.2.1 mukaisesti kilpailijan tulee esittää pyörän rekisteriote tai siirtoluvan paperit katsastuksen yhteydessä. Käytännössä siis kilpailun katsastuksessa tarkastetaan tulevaisuudessakin pyörän rekisteripaperit.

Perusteena tarkastukselle on moottoriurheilun velvollisuus huolehtia siitä, että Enduron siirtymillä kaikki kaikki ajoneuvot ovat liikennelain mukaisesti rekisteröityjä. Kilpailun järjestäjällä ei ole pääsyä Trafin sähköisiin rekistereihin ja paperitarkastus (rekisteriote) on ainoa tapa selvittää ajoneuvon yksilölliset tietojen oikeudenmukaisuus.
Näin ollen kilpailuun osallistuvien endurokuljettajien on hankittava rekisterissä olevaan, kilpailussa käytettävään ajoneuvoon ajan tasalla oleva rekisteriote hyvissä ajoin ennen kilpailupäivää.
SML ry